Naamapalmusunnuntai (ar. de dictis cuiusdam stulti)

Rauniot talot, autiot pihat

  • Radanvarsigraffiteja Vantaalla.
    Radanvarsigraffiteja Vantaalla.
  • Keravan aseman lähellä ollut rakennustyömaa
    Keravan aseman lähellä ollut rakennustyömaa
  • Gummitehtaan huvila.
    Gummitehtaan huvila.
  • Palanut talo
    Palanut talo
  • Kasaan työnnettyjä talonjäänteitä. Ne haisivat tervalta.
    Kasaan työnnettyjä talonjäänteitä. Ne haisivat tervalta.
  • Jotkin asiat ovat pysyvämpiä kuin toiset
    Jotkin asiat ovat pysyvämpiä kuin toiset

Minulla on (luullakseni) hieman omituinen estetiikantaju. Pidän rujoista asioita. Tässä kohden ei ole mitään ihmeellistä. Monikin ihminen arvostaa vanhaa maalaisestetiikkaa jossa ruoste on syövyttänyt avaimia ja lukkoja. Muuri jossa kasvaa sammalta on pittoreski. Mutta jossain paikoissa tämä ruosteinen pittoreskius ei tule useimpien mieleen. Mutta minä löydän. Esimerkiksi kun pari vuotta sitten Keravan aseman lähialueella uudelleennettiin laajasti, rakennustyömaa oli jotenkin esteettinen. Moni piti sitä rumana, ja ainut oikeutus sille oli siinä että se on välineenä jollekin muulle. Se oli ruma vain vähän aikaa.

Tämä koskee erityisesti radanvarsia. Ne ovat paikkoja jotka jotenkin erityisesti alleviivaavat sitä, että hyvin usein asiat suunnitellaan niin, että niillä on se tietty puoli josta niitä halutaan katsoa. Ja muualla ei välttämättä ole yhtä hienoa. Taloilla, teillä ja asioilla on ns. paraatipuoli. Junaradan puolelle paraatipuoltaan kuitenkin näyttävät vain asemat. Ja niin huoltamattomat tiet ja graffititöherryskset ja lika näyttäytyvät. Tämänlaista voidaan pitää jopa jonkinlaisena tekopyhyyden paljastuksena. Paraatipuoli on ikään kuin ideaali, ja piilotettu taas kertoo sen mitä pidetään salassa ja joka ei ole paraatipuolen mukaista.

Tämänlaisesta tulee mieleen ainakin lapsuudenaikainen naapurini. Hän piti hyvin siistiä etupihaa mutta takapiha oli mullin mallin. Etupiha oli kuitenkin vähemmän yksilöllinen kuin takapiha. Mutta valitettavasti tämä yksilöllisyys paljasti myös tekopyhän asenteen, ainakin mikäli akkain juoruihin olisi uskominen. (Minä en ole ollenkaan tämänlainen. Minä ja kotini ovat kaikkialta sotkuisia. Tämä kaikenkarvainen kokonaisvaltainen rumuus ei ole kaksinaismoralistista, mutta joku voisi sanoa että esteettiseltä kannalta se olisi vielä huonompi kuin kaksinaismoralismi ja puolittaisuus. Kaksinaismoralismissa on sentään se puoli johon ollaan kaksinaisia.)

Tämä olisi jotain jonka voisi jättää tähän. Junaan ja matkustukseen sekä piilotettuun kun voi liittää paljonkin samanmielisyyttä. Esimerkiksi hengellisessä elämässä keskitytään usein puhdistautumiseen tavalla jossa esimerkiksi kylpemisen ja muun peseytymisen ajatellaan ikään kuin valmistavan kokonaislaatuisemmalle siisteydelle. Valmistautumisrituaali kuvaa valmiutta ja asennetta. Siisteys ja glamouri ja etiketinmukainen käytös tarkoittaa lunastusta väistämättömän ja makaaberin maailman turmelukselta. Likainen takapiha vihjaisi siksi puutteellisesta valmistautumisesta ja asenteesta. Tämän asenteen voikin nähdä tiivistyvän asemaelämään ; Asemat ovat siitä erikoinen paikka että ne ovat välitila jossa on paljon ihmisiä joilla ei ole minkäänlaista kontaktia toisiinsa. Syntyy hälinää jossa ei ole mitään merkitystä. Aseman rooli on siinä että oltaisiin jossain muualla. Tämä ahdistavuus sopiikin hyvin yhteen likaisen radanvarsimaaston kanssa.

Kuitenkin minä olen radanvarsi-ihminen. Ihan konkreettisesti katsoen olen asunut pääosan elämästäni sellaisissa paikoissa kuin Vantaa, Kerava, Järvenpää, Espoo, (Vantaa), Hyvinkää, (Kerava). Ne ovat kaikki radanvarsikaupunkeja. Siksi radanvarret ovatkin miljöönä minulle hyvin tuttuja. Ne ovat omituista puolikulttuuria. Ihminen on niissä piessyt normaalin luonnon ja painanut sinne merkkinsä. Ja jättänyt tämän sitten silleen. "Juuri ja juuri voitetun luonnon" kohdalla kulttuuri ei ole vielä oikein jaksanut luoda omaa kauneuttaan tuhotun luonnon kauneuden tilalle.

Mutta en silti kykene näkemään niitä vain rumuuden kautta. Niiden kauneutta on kenties vähemmän ja sitä on vaikeampaa nähdä, mutta se on kuitenkin kauneutta. Näin ollen voisi vaikka kertoa miten paraatipuoli olisi sitä Michel de Montaignen kammoksumaa ideaalisuutta. Hänestä ihmisyys vaati kaiken mukaanottamista. Viisas ihminen ei voinut olettaa ihmisyyttä sellaiseksi minä se esiintyy ihanteellistetuissa kirjoissa ja vaikkapa virallisissa muotokuvissa. Sillä tämä on vain pintaa. Ihmisyys tulee mukaan vasta kun tajutaan mikä rooli on sillä kun Platon on piereskellyt. Tältä kannalta junarata voisi siksi paljastaakin ihmisyydestä ja viisaudesta. Ja että tämäkin puoli ikään kuin kuuluu asiaan.

Näin voinsi sanoa että vain melko harvat asiat ovat paraatipuolella. Kaiken muun näkee takaa, salaa. Paikat ovat kuluneita, töherrykset peittävät aitoja, leviävät varastorakennusten seiniin ja lähestyvät takakautta jo asumuksia. Näkyä voisi pitää jopa intiiminä. (Monet intiimiasiatkin muuten ovat limaisia ja nuhjuisia, kun asiaa oikein miettii.) Jos paraatipuoli on kaupungin kasvot, ovat junaradan reunustat sen genitaalit. (Eli hyvin kiinnostava ja tärkeä juttu.)

Tosin graffiteista en voi sanoa oikein muuta kuin että jos katsoo graffitien mutkikkuutta, on hyvä huomata että ne ovat radanvarrella hyvinkin räiskyviä, kookkaita ja värikkäitä. Syynä on tietysti osittain se, että ne ovat piilossa. Suuren ja värikkään graffitin tekemiseen menee kauan aikaa ja se vaatii rauhaa. Siksi on selvää että sitä ei tehdä paraatipuolelle. Mutta tosiasiassa kaikki rauhalliset paikat eivät ole yhtä hyviä. Graffitit ilmestyvät eritoten junaratojen läheisyyteen koska ne ovat näytteillä. Graffiti jonka näkee moni ikään kuin paraatipaikalta on jotain johon kannattaa panostaa. Tekemisen kannalta piilossaolo on olennaista, mutta valmiin graffitin kohdalla olennaista on se, että se teos ei ole.

Näin ollen radanvarret voidaan itse asiassa nähdä eräänlaisena välitilana, jota voisi verrata lähinnä genitaalialueen karvoituksen muotoiluun. (Joka näyttää olevan jossain määrin muodissa.) Moni voi ajatella että graffiti luo nuhjuisuuden ja piilossaolon, ollen paraatipuolelta näkymättömän puolen ilmentymä. Mutta ne ovat kuitenkin yhdellä tavalla nimen omaan paraatialueen laajennus. Siinä yhdenlainen kulttuuri leviää eikulttuurillselle alueelle. Tämä kulttuuri on kenties barbaarista, anarkistista ja aggressiivista. Mutta vain sellainen voi elää karulla kulttuurin kaatopaikalla. ; Eikä saisi unohtaa sitäkään että eräässä mielessä graffitin piirto on hyökkäys alustaa vastaan, jolle se piirretään. Se kyseenalaistaa siksi alustansa olemassaolon oikeutuksen. Tässä mielessä luontevaa että graffitinmaalaajakin näkee radanvarsille piilotetun tuhjun olevan hyvä kohde maalata.

Asiaa voisi katsoa tarkemmin esimerkin kautta.

Tuskin olen kuitenkaan aivan täysin yksin tämän näkemykseni kanssa. Kaupunkialueilla harrastetaan ns. urban explorationia. En itse harrasta urban explorationia. Teen vain samantapaisia asioita samantapaisissa paikoissa, vähän. En ymmärrä mitä hiton löytöretkeilyä siinä on kun joku muu on käynyt samassa paikassa ensin. Nimeksi "sivupoluilla vaelteleva ajantappohaahustelu" tai "joutomaalorvailu" niin olen heti messissä! He käyvät unohdetuilla alueilla, autiotaloissa ja vastaavissa.

Tähän liittyen on hyvä ottaa yksi tietty paikka. Se on Saviolla. Melko lähellä paikkaa jossa asun. Itse asiassa joskus jään pois Savion juna-asemalla ja kävelen kotiin. Ja tällöin tämä paikka on kotimatkani varrella. Savion aseman lähellä on vanha Gummitehtaan asuinpaikasto.

Urban exploration -blogi "Ruosteinen" -blogissa on kuvailtu paikkaa. Samoin kuin "esoteerinen maantiede" -blogissa. Siinä on useampia taloja, joilla on historia. Ja sen talot ovat olleet aika hienoja. Ja moderneja. Osa on pienempiä ja osa on suurempia ; Isoille herroille on laitettu paremmat tilat. Alue ei ole kovin seikkailullinen sillä sen löytämisessä ei ole mitään. Se näkyy Savion asemalle ja paikka on varsin tunnettu autiotaloalueena. Yhdessä taloista on ollut aikoinaan myös salakapakka. Asuinalue on ollut pankin omistuksessa, ja vuokralaiset on häädetty. Se on ollut hajoamistilassa. Eikä tässä kohden ole kyse siitä mätänemisen ja lahoamisen hitaasta prosessita. Vaan vandalismista.

Viittaamani "esoteerinen maantiede" kommentoi (vuonna 2009) että "Pankki on tyhjentänyt talot vuokralaisista, jotka kiusallisesti tuppaavat pitämään niitä kunnossa. Vapaassa pudotuksessa - vandaalien, romanikerjäläisten ja pyromaanien suosiollisella taustatuella - talokanta kypsyy varmasti ja nopeasti kuosiin, joka avaa mahdollisuuden toteuttaa saneerauksen, korvata ne ihkauudella, kivasti kahisevaa tuottavalla asuntoalueella. Museoväen hömpötykset, kuten puheet suojelukohteista, loppuvat viimeistään silloin kuin mitään suojeltavaa ei ole jäljellä."

Itse muistan ajat jolloin alueella oli vielä asukkaita. Se oli sitä aikaa kun sisähuvipuisto "fanfaari" aka. "planet fun fun" olivat nekin Saviolla. (Toisin kuin nykyään, jolloin Saviolla ei ole oikein mitään.) ; Saviolla ei ole edes luontoa sanan oikeassa mielessä. (Yleensä paikoissa on jotain, ja on kyseenalaista voiko missään olla "ei mitään". Mutta jos on, niin Savio on kyllä erinomainen paikka tämän "ei minkään" etsimiseksi. Se on tässä mielessä hyvin zen.) ;

Alue on pikku hiljaa tuhoutunut - ei siis lahonnut vaan nimenomaan särkemällä pirstaloitunut - koko ajan. Tämä on kuitenkin ollut yllättävän pienimuotoista. Osa taloista on ulkoisesti säällisessä välttävässä kunnossa; Ikkunat rikottu ja seinät täynnä graffiteja. Sirpaleet ärsyttävät - mutta toisaalta suhtautumiseni graffiteihin eivät ole hirveän tuomitsevia. Ja ikkunatkin voisi teoriassa korjata. (Tosin kokonaisuuden korjaaminen ei taida esimerkiksi homehtumisen ja muun vaikeasti ulospäin näkyvän vuoksi olla taloudellisesti aikamoisen kallista.

Alueen kenties merkittävin tuhoutuminen ajoittuu suunnilleen sellaiseen päivään kuin (keskiviikko) 5. kesäkuu 2013. Silloin kuulin K -junassa istuessani kun teinitytöt juttelivat siitä miten joku oli käynyt polttamassa edellisyönä niitä autiotaloja. Saman päivän iltana junan ikkunasta näki että ainakin yhden talon kohdalla on lähinnä kasa. Kävin siis katsomassa kasaa saman viikon perjantaina. Ja kasa oli. Siinä missä ainakin vielä viime viikolla oli talo oli nyt vain rojukasa. Tuhoon oltiin reagoitu nopeasti ; Työkoneiden jäljet näyttivät että tuo kasa oli jo työstetty.

Tämä on sinänsä mielenkiintoista, että alueella ei ole työmiestä näkynyt vuosiin - päin vastoin, alue on ollut lähinnä kaikenlaisten työnvieroksujien suosiossa. Tämä ei kuitenkaan ollut ns. mitään. Kasa oli tavallaan vaikuttava, mutta kun asuinaluetta menee syvemmälle, asiat alkoivat näyttämään mielenkiintoisilta. Taloja oli poltettu useampiakin. Tuho oli hyvin totaalista. Entisen ulkoseinän paikan näyttää lähinnä kullanhohtoinen graffittipinta. Jäänteitä katsoessa voi nähdä missä on ollut rakennetta tukevia tukipuita, ja missä on ollut katon raja. (Näky on paikan päällä vielä vakuuttavampi kuin kuvassa.) Ja olipa siellä palanut useampiakin taloja, joissa on ylläolevaa astetta enemmän työnteon ja raivuutyön jälkiä.

Taloja oli itse asiassa poltettu oikein urakalla. "Ehjiä" taloja oli tempun jälkeen vähemmän kuin täysin tuhottuja. Toisin sanoen alueella on tehty tuhotyötä oikein urakalla. Tämänlainen toiminta, lainatakseni itseäni filosofisempaa ajattelijaa, panee niin sanomattomasti vituttamaan.

Kuitenkin samanaikaisesti jopa näissä tuhotuissa raunioissa oli jotain todella siistiä jollain esteettisellä tasolla. Raivostuminen on enemmän eettistä. Tuhon jäljet sen sijaan ovat jotenkin mykistäviä. Kenties tämä onkin ainut tapa katsoa koko aluetta. "Gummitehtaanmäen" virtaviivaistumisen (aka. toiminnan tehostamiseen liittyneeseen alueen tyhjentymisen) jälkeen paikassa ei ole ollut eettisessä mielessä mitään hyvää. On järkyttävää että asunnot ovat olleet koteja, ja sitten niissä vain ei ole ollut asukkaita. Vaikka kehyskunnissa ei tietääkseni ole ainakaan pulaa ylimääräisistä vuokra-asunnoista. (Vuokra -asunnon haku täällä on hidas prosessi.) Toki tässä on muistutus siitä että entropian lait ovat mitä ovat, eli ihmisen osana on rakentaa ja ylläpitää. Ja samalla on muistutus siitä että osa ihmisistä tuhoaa, eli nopeuttaa entropiaa, tavoilla joissa on vähemmän pittoreskia sammalta ja enemmän palojälkiä, murjottuja koloja, lasinsirpaleita ja graffiteja.

Nykyisessä kaupunkikulttuurissa on tietysti "rakentavaa" (tai sitten ei) huomata, miten nopeasti isokin raha voi makaamaan jäädessään tuhoutua. Elinvoimainen pari kartanotyyppistä taloakin sisältänyt kokonainen asuinalue on romuläjä kymmenessä vuodessa. ; Korniksi hengen tekee myös se, miten tälläinen syrjäpaikka on vuosia rapistunut kohtuu nopeasti. Asioille ei todellakaan ole tehty mitään. Katuvalojakaan ei ole alueelta purettu pois.

Tuho muistutti siitä että alue ei ole ollut kontrollikyvyn ulkopuolella, vaan kontrollihalun ulkopuolella. Alueesta on tiedetty ja se on ollut palolaitoksen ajomatkan päässä. (Palolaitos ei ole yhtään kaukana alueesta, itse asiassa.) Ja rehellisesti sanoen en tiedä mikä yksityiskohta tässä kaikessa on se karsein. Ehkä kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa.

Tästä kaikesta nousee tosin hyvin kumma heikko emergenssi ; Sellainen jota voisi kuvata vaikka suomalaista kauhugenreä edustavan "Sauna" -elokuvan alussa oleva tarina. Siinä venäläinen upseeri kertoo tarinaa jossa tsaari oli halunnut rakentaa kaupungin. Hän oli ehdottanut kultaa, mutta arkkitehti oli kertonut että maailmasa ei ole riittävästi kultaa. Arkkitehti sen sijaan ehdotti että kaupunki rakennettaisiin liasta. Likahan on merkki siitä että kaksi asiaa ovat kohdanneet. Kohtaamisista syntyy sivutuotteena likaa. Tsaari ei ollut kuullut tästä materiaalista ennen ja antoi luvan. Kun rivisotilas kysyi että mistä kaupungista oli kysymys, upseeri kysyi sitä, mistä kaupungista sotilas oli tulossa. ; Elokuvan lopputematiikka olikin sitä että lika liitettiin syntiin ja sauna tästä puhdistumiseen. Puhdistumiseen josta elokuva ei tarjoa pelastuksena. Tämänlaisesta kaupungista ja sen tematiikasta minäkin olen peräisin.

Jollain henkisellä tasolla upseeri kertoi luultavasti Saviosta, paikasta jossa mahdollisesti on "ei mitään". Ja tämä ei mitään koostuu liasta, joka on syntynyt prosessissa jossa kaksi "jotakin" on kohdannut ja anhilloineet toisensa. Ensin oli talo. Sitten tuli tuho, jonka jälkeen ilmassa vielä haisee terva ja palanut pihka. Tänään ei enää edes se.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

minnam ahonen

Neuvostovenäläinen kauhugenre:

Immanuel Kantin talo Kaliningradissa, Kantin elinaikana Königsberg.

http://www.telegraph.co.uk/news/worldnews/europe/r...

Käyttäjän TuomoGren kuva
Tuomo Gren

Jos kauhugenre kiinnostaa, niin saattaa olla kiinnostavaa tutustua nyt tiettävästi purettavissa tai juuri purettuna olevaa taloa Kokemäellä. Eli ns. uunisurmataloa, joka on ue -harrastajien vierailema ja kuvaama...

T Piepponen

Autiotalot ja muut sellaiset hylätyt mestat ovat vakikohteita tutustua aina tavattaessa. Niissä menee aikakone/etsi-moodiin. Uskomattomia paikkoja tullut vastaan korvissa(korpi).

Elämän tarkoitus voi olla nopeuttaa entropiaa.

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset