Naamapalmusunnuntai (ar. de dictis cuiusdam stulti)

Kerpeikkarin loukon perässä

  • Kerpeikkarin loukon perässä
  • Kerpeikkarin loukon perässä
  • Kerpeikkarin loukon perässä
  • Kerpeikkarin loukon perässä
  • Kerpeikkarin loukon perässä

Vierailin "Kurja Viapori" -kierroksella tämän vuoden helmikuun lopulla. Oppaan kanssa käyty kierros oli kiinnostava, sillä kuulin siellä uutta tietoa. Sellaista jota ei välttämättä olisi tullut muualta etsineeksi. Tarkalleen ottaen kysymys oli Juhani Aataminpojasta aka Kerpeikkarista. Miehestä jota kuvataan Suomen pahimmaksi sarjamurhaajaksi. Tosin hän on sarjamurhaajaksi profiililtaan hyvin erikoinen. Minun tekisi mieleni kutsua häntä eri luokkaan (spree killer). 1849 kuoli 12 ihmistä, muutamassa ryppäässä melko lyhyen ajan aikana.

En tässä keskity hänen rikoksiinsa. Hänen rangaistuksensa on minun kannalta merkittävämpi. Se on toki kiinnotavaa. Hannu Lauerma kuvaa "Hyvän Kääntöpuoli" -kirjassaan sitä, että "Kerpeikkari" ei ollut mitenkään typerys, vaikka hän ei katunut tekojaan eikä toisaalta oikein kyennyt antamaan hyviä selityksiä sille miksi hän oli pahuutensa tehnyt.

"Kerpeikkaria" tutkinut lääkäri Fredrik Kruskopf kuvasi häntä jonakuna jolla oli vaikeuksia uskonnon, moraalin ja siveyden käsittämisessä. Mutta jolla ei ollut mainittavia vaikeuksia arkisten asioiden käsittämisessä. Kerpeikkari oli tuomittu kuolemaan ja tämä oli toteutettu venäläisellä tavalla valeteloituksella. Eli Juhani Aataminpoika vietiin teloitettavaksi, mutta sitten tuomio muutettiin kesken "prosessin" elinkautiseksi vankeudeksi. Lauerma kertoo että Juhani Aataminpoika oli suhtautunut teloitukseen äärimmäisen rauhallisesti ja pelottomasti. Joka viittaa siihen että hän oli reagoimaton ydinpsykopaatti. Tosin sama ulkoinen tyyneys voi liittyä myös syntymäkuppaan (jonka hän olisi saanut äidiltään jolla oli ns. kyseenalainen maine) tai aivovammaan (hevosen kerrotaan potkaisseen häntä päähän). Oireet johtuvat siis joko biologiasta, taudeista tai vammautumisesta. (Ei sentään kasvatuksesta.)

Tämän blogauksen ydinmehuna on kuitenkin se, että hänet vangittiin Suomenlinnaan, kahlehdittiin sinne muurattuun ahtaaseen koppiin, jossa hän ei mahtunut edes oikaisemaan. Hän kitui hengiltä puolitoista vuotta. Hänet ruokittiin katossa olevasta aukosta ja lisäksi selliin oli ikkuna josta voitiin kurkistella häntä. Hänen kuolinaikansa oli 1854 tässä samassa kopissa.

Sakari Topelius oli käynyt itse katsomassa herraa ja hänestä tuollainen armahdus ei ollut todellakaan mikään armahdus. Mikä luultavasti oli rankaisun tarkoituskin. Rikokset olivat hyvin poikkeuksellisia, joten todennäköisesti kuolemantuomio nähtiin liian lempeänä ja se vaihdettiin kidutustuomioon. Tuomio oli "pelotuksen ja varoituksen muille jumalattomille". (Sen ajan lakitekstiä jonka sanavalinnat kertovat siitä miten uskonnottomuuteen ja ateismiin ja sen suhde moraaliin on nähty menneinä aikoina. Josta tekisi mieli sanoa : suunnilleen samoin kuin nykyään.) Kerpeikkarin kohtalosta tuli siitä erikoinen, että hänen tuomiostaan tuli esimerkki jolla kuolemantuomioita vältettiin.

Mielenkiintoinen kysymys onkin "missä". Oppaan mukaan kukaan ei tiedä. Tiedetään summittain se suunta missä se on sijainnut. Suomenlinnan rakennuksista oleva kartta on tässä näppärä. Susisaaren uloimmat puolustuslaitokset, kuten Tenalji Casimir Wrede sijaitsevat tällä alueella. (Kaikki ylhäällä olevat kuvat ovat "vähän sieltä päin" kaikki. Tosin hyvin lavealla "vähän sieltä päillä", koska olen laajentanut penkomisiani just in case jopa tarpeettomankin isoksi.) On itse asiassa hyvinkin todennäköistä että kyseinen "vankikoppi" on täysin tuhoutunut. Ensinnä on huomattava että Kerpeikkarin kuolemaa seuraavana vuonna, 1855, tapahtui Krimin sota. Ja sen aikana ranskalaiset ja espanjalaiset pommittivat linnoitusta parin päivän ajan. Useita rakennuksia on tuhoutunut tässä yhteydessä. Lisäksi 1904 alueella on ainakin suunniteltu purkuja rakennuksille. Ja on mahdollista että niitä on toteutettukin.

Paikka on siitä kiinnostava, että tuolla alueella on itse asiassa paljon hyvin huonokuntoisia pieniä loukkoja. Sieltä löytyy sellaisia asioita kuin irtotiilejä. Nämä kommerot ja pienet loukonpätkät tuli sattumalta myös nuohottua melkoisen tarkasti lukioikäisenä kun ensimmäisen kerran vierailin Suomenlinnassa. Silloin kävimme ystävä/tyttöystävä/säädön kanssa juuri tuolla alueella. (Se oli rauhallinen ja meillä oli taskulamppu. Se oli kaiken kaikkiaan oikein hieno päivä.)

Olenkin tuon vierailun jälkeen nuohonnut alueen loukkoja. (Koska sitä se on. Jos jossain on tietämättämyyttä, sitä voi vähentää tekemällä töitä ja etsimällä.) Projektini on tietenkin yksityinen ja viitteellinen ja sillä tuskin tulee olemaan tieteellistä arvoa. Jotain osviittaa tavallisen tallaajan möyrimiselläkin voisi toki olla. Toistaiseksi ainoana kriteerinäni on ollut se, että olen etsinyt paikkoja joissa on reikä katossa ja joko umpimuurattu tai avoin ikkunanloukko. Ja jonkinlaiset kettinginkiinnitystä varten ollut kiinnitys - tai sen puutteeseen viittaava oleellinen reikä - seinässä. Lisäksi olisi kiva jos umpimuuraamisesta olisi jotain jälkiä. (Kerpeikkarin ruumis on haettu pois, mutta en usko että prosessissa umpeen muurattua kulkuaukkoa on avattu hirveän siististi.) Toistaiseksi mitään kuvauksiin osuvaa ei ole tullut vastaan. Mutta voi olla että en ole etsinyt oikeista paikoista.


Toki olisi hienoa jos joku vain tietäisi oikean vastauksen (ja lähteen sille). Jotenkin olen vain menettänyt toivoni tämän teorian suhteen...

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Kirjoittajan suosituimmat Puheenvuoro-palvelussa

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset