Naamapalmusunnuntai (ar. de dictis cuiusdam stulti)

Postmodernin taiteen ärsyttävyydestä

  • Postmodernin taiteen ärsyttävyydestä
  • Postmodernin taiteen ärsyttävyydestä
  • Postmodernin taiteen ärsyttävyydestä
  • Postmodernin taiteen ärsyttävyydestä

Suurin osa ihmisistä arvostaa taidetta samalla tavalla kuin pitää musiikista. On helppoa sanoa että "kuuntelee kaikenlaista". Mutta käytännössä jokin musiikintyyli tai genre on käytännössä väistämättä epämieluisaa. Tämä tuli mieleeni kun eräs tuttavani moitti death metallia. Ja että se on hänestä lähes ainut genre joka on väistämättä huonoa. Jopa hyvää räppiä. Häntä lainaten ; "Olen kuullut jopa korniudessaan varsin viehättäviä yksittäisiä power metal -biisejä. Olen joutunut vakuuttumaan siitä, että tarkasti valittu kantri voi puhutella. 12-säveljärjestelmää on joskus osattu käyttää myös riemastuttavasti. Mutta koskaan en ole kuullut siinä basarein papatuksessa ja vokalistin kahvinkeitinsämpleissä mitään funktionaalista, puhumattakaan kapinallisesta tai raskaasta muuten kuin volyymissä mitattuna. Silloin jos sävellyksessä on ideaa, kaiken olisi nähdäkseni voinut sovittaa muunlaiseksi metalliksi, rokiksi tai jopa kevyemmäksi, ilman että mitään olisi menetetty. En käsitä." Olin jokseenkin vakuuttunut. (Olen itsekin vastannut jossain nuorempana treffeillä että "kuuntelen kaikenlaista musiikkia". Nykyään inhoan kaikkia ihmisiä jotka sanovat niin. On kiinnostavaa tietää mitä musiikkia kukin ei edes pidä musiikkina.)

Jos maalaustaiteessa on death metallia, se on postmoderni taide. Tämä asenne näkyy jo Timo Soinin kuuluisassa "postmodernissa tekotaiteessa". Soini arvostaa taidetta, joten taide josta hän ei pidä määritellään ei-taiteeksi. Keino on näppärä ja ainakin logiikaltaan ristiriidaton. (Tämä on toki tärkeää mutta jonkinlainen järkevyyden minimitaso. Koherenttius on nähdäkseni välttämätön mutta ei riittävä ehto.) Toisaalta tälläiset on helppo ohittaa. Katson tätä kysymystä postmodernismista hitusen tarkemmin. ; Minua eniten hämmentää juuri tässä oleva jännite. Postmoderni taide nostattaa usein tunteita. Siihen reagoidaan. Kuitenkin samanaikaisesti sitä pidetään jotenkin eitaiteena jossa on merkityksettömiä tahroja. Se, miten turha voi herättää paljon tunteita onkin jossain määrin ällistyttävää.

Ensivilkaisulla vastaus kysymykseen on selvä. Monesti taiteelta vaaditaan nättiyttä. Joka on sitä että taiteen olisi oltava kaunis sellaisella hyvin tarkasti määritetyllä pikkusievällä tavalla. Kun olen keskustellut erinäisten omasta sivistyneisyydestään ja hienostuneisuudestaan vakuuttuneiden ihmisten kanssa olen päätynyt siihen tulokseen että mikäli he ovat sivistyneitä niin siinä tapauksessa sivistynyt ihminen tietää että taiteen tehtävänä ei ole näyttää maailman raadollisuutta, herättää keskustelua tai käsitellä vaikeita asioita. Sen sijaan hyvä taide on nättiä ja sievää, sellaista, jonka voi laittaa seinälle nelivuotiaiden päiväkerhoon ja josta voi helposti punastumatta keskustella ompelukerhon illanistujaisissa. "Tekotaiteen" moittiminen ei tässä kulmassa näytä kovin ansiokkaalta.

Toisaalta postmodernin taiteen kritiikkiin on helppoa tuntea jonkinlaista sympatiaa.

Mutta kenties tämä katoaa kun asiaa katsoo "epäfilosofisesti" ja näkee asiat tavallisen ihmisen perspektiivistä. Taiteilijat ja taidefilosofit voivat jopa ylpeillä vieraantuneensa. He ovat eksentrikoita ja kokijoita jotka nousevat banaalin massan yläpuolelle. Mutta jos me todellakin katsomme että taiteen tehtävä ei ole toimia egotrippinä tälle ryhmälle voidaan asiaa lähestyä banaalistakin tasosta. (Tälläinen erikoisuudentavoittelu ei ole täysin itsellenikään vierasta. Olen kuitenkin aivan liian karkea ja banaali ollakseni "toisinajattelijuudella ratsastelija".)

Luultavasti syynä on se, että kun normaali -ihminen katsoo taidetta, hän kiinnittää huomiota seuraaviin piirteisiin:
1: Se, miten paljon harjoittelua vaatii se, että kykenee vaikkapa käyttämään pensseliä niin että teoksen saa ylipäätään tehtyä.
2: Se, miten paljon aikaa ja vaivaa teoksen valmistaminen vie.
3: Kuinka esteettisesti miellyttävää se on.
4: Onko teoksessa jokin idea tai sanoma. Sellainen joka joko rapsuttaa katsojan maailmankuvaa tai kenties joskus harvoin haastaa tämän jotenkin. (Ihmiset pitävät siitä että heitä miellytetään tai yritetään miellyttää.)

Tämä johtaa tietenkin varsin konventionaaliseen makuun. Usein estetiikka kiedotaan konventioihin jolloin saadaan kitchiä. Mutta tässäkin tapauksessa on huomattava että tosiasiassa kitchiä ei kenties arvosteta juuri siksi että se ei itse asiassa täytä kaikkia tai edes useimpia ylläolevista ehdoista.

Ja kun ihminen menee katsomaan modernia taidetta, eteen tulee usein teoksia joissa näitä elementtejä ei ole.
1: Maalari maalaa suuria yksinkertaisia kuvioita tai tahroja. Sillä teoksessa ei ole kysymys tekniikasta vaan ilmaisusta.
2: Teokset ovat vaivattomasti tehtyjä tai ne näyttävät sellaisilta. Moni teos näyttää suorastaan siltä että on kasattu kasa roskaa, väännetty tahroja tai laitettu jokin kone valuttamaan ja roiskuttamaan maalia.
3: Teokset ovat usein esteettisesti neutraaleja tai sitten ne ovat jopa rumia.
4: Ne ovat myös kryptisiä siinä mielessä että ne eivät edes yritä kertoa jotain tiettyä sanomaa tai asiaa. Kenties sanoma pitää katsojan ikään kuin itse keksiä jolloin merkityksenteko sysätään taiteilijalta katsojalle.

Itseäni on ärsyttänyt se, että monesti isoin vaiva on nähty mainonnan ylisanoihin. Olen nähnyt parikin sellaista näyttelyä joissa mainonta oli korkeatasoisempaa käsiterunoutta kuin itse näyttely. Näyttely ei ole antanut mitään paitsi ällistystä siitä että tätäkö varten on otettu kulkuväline ja kulutettu aikaa. Aikaa jona voi tehdä jotain rakentavampaa.

Mainonta asettaa kuitenkin lähinnä standardin, riman joka luvataan ylittää. Joten tämä tuntuu petokselta. Voi olla että maalari on hieman kuin kirjailija. Derridakin esitti että "kirjailija on kuollut". On vain tulkintaa tekstistä. (Tässä tapauksessa pitäisi kenties muotoilla "taiteilija on kuollut".) Mutta jos sitä joutuu tämänlaisen kohtaajaksi, voi henkenä olla tuohtunut you wish. (Usein kirjailija on hyvinkin elossa kertoamassa mistä kirja todella kertoo. Ja punaviiniä kuluu jossain kirjallisuusmessuilla.) Ja tätä petetyksi tulemisen tunnetta ei pelasteta sillä että kerrotaan että katsoja on vain niin banaali ja typerä että ei mitenkään kykene kohoamaan taitelijan sfääreihin. Tämänlaatuinen tarina irtoaa toki "Keisarin uusista vaatteistakin". Petetyn olo ei poistu sillä että saa mollaamista. Vaikka postmodernin taiteen haukkumisen kritiikki olisi osuvaakin, tästä seuraa kuitenkin lähinnä kiukkuisuutta, turhautumista ja muuta vastaavaa.

Minulla on näihin asioihin melko Montaignelainen katsantotapa. Hänhän korosti filosofiaan ja lukemista niin, että jos hän lukee joskus filosofia jota hän ei ymmärrä, hän ei väkisin lue sitä vaan jättää lukemisen kesken. Koska joko filosofi on itselle liian vaikea. Tai sitten filosofi on liian vaikeaselkoinen, eli vika on filosofin päässä. Montaignella ei ollut vaikeutta tiedostaa niin omaa kuin muiden ihmisten rajallisuutta. Hän oli epäonnistumisen ja saastan elämään kuulumisen visionääri joka ei arastellut arjen yököttävien ilmiöiden tarkastelua. Montaignen kanta oli hyvin pragmaattinen. Ei ole mitään tarvetta taistella siitä onko ei-ymmärretty filosofi nero vai humpuukimaakari. Ei ole tarvetta miettiä onko lukija liian tyhmä vai onko hän niin viisas että tiedostaa luetun onttouden. Koska jos katsotaan sitä onko syytä lukea tuota filosofia on joka tapauksessa sama. Jos filosofi on liian fiksu, kannattaa lukea jotain yksinkertaisempaa tai jotain muuta, sellaista jota ymmärtää. Ehkä joskus myöhemmin palata asiaan kun taidot ovat karttuneet. Ja jos filosofi on ympäripyöreä haahuilija, ei tätä siltikään kannata lukea.

Väitän että postmodernin taiteen galleristit vihaavat kaltaisiani ihmisiä. He kenties toivovat että asiakas on kuollut, eikä taiteilija. (Taiteilijan kuolema näkyy tiettävästi hintalapussa. Vaikka luulisi että hinta halpenisi kun galleristi ei edes myy omaa teostaan, eikä toisaalta joudu jakamaan myyntituloja kenenkään kanssa.)

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (10 kommenttia)

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Mihin kategorian sijoittaisit esim. fotorealismin?

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Fotorealismi on eräs postmodernin taiteen suuntaus, joka vaatii suurta teknistä taitavuutta ja jonka valmistamiseen tarvitaan paljon aikaa ja vaivaa.
http://www.bronda.fi/teos/2061

Käyttäjän TuomoGren kuva
Tuomo Gren

Eli toisin sanoen ette tainneet sisäistää tämän kirjoituksen näkökantaa. Eli siihen että kun "tavallinen ihminen" moittii postmodernia taidetta "tekotaiteeksi" hänellä on mielessä hyvin tietynlainen kuva siitä mitä tämä "postmodernismi" tarkoittaa. Tuskin näkee fotorealismissa postmodernismia hän. (Tässä tekstissä oma näkemykseni oli läsnä, mutta melko triviaalisti. En ole tämä "tavallinen ihminen", tämä on kohde jota tarkastelen ikään kuin egoistisesti ylhäältä käsin ulkopuolelta. Koska olen kuitenkin vähän erikoisuudentavoittelija ja muutenkin snobistinen ääliö. Mikä tekee minusta banaalin olennon. Mutta tätä ei ehkä kannata tähän tekstiin siirtää 1:1.)

Näin arvelinkin. Onneksi täsmensit. Kiitos vastauksestanne. Vielä kiitollisempi olisin jos reaktio olisi itse tekstin sisältöön eikä sen ulkopuolelta tehtyyn määrittelyyn nojaavaa. Mutta kaikkea ei tietysti voi saada. Eikä kaikkea voi ymmärtää.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Minä sensijaan olen "tavallinen ihminen".
En oikein ymmärtänyt: tarkastelet ulkopäin ja tätä ulkoapäin tehtyä määrittelyä kommentoin mutta olisit toivonut reaktiota tekstin sisältöön.
Siis mihin?

Käyttäjän TuomoGren kuva
Tuomo Gren

Minulla on tiettyjä viestinnällisiä vaikeuksia. Joten syy hämmennykseen on luultavasti tässä päässä. Ymmärrystä olisi voinut tietysti helpottaa se että olisin lähestynyt asiaa ei-henkilökohtaisesti. Mutta minulle on kehittynyt jostain syystä matkan varrella tälläinen hyvin voimakas "mies ja kitara" -tyylinen asenne ja kirjoittamisen tapa aivan kaikkeen. Retoriikkaa tulisi toki muotoilla sisällön mukaan mutta olen tässä huono. (Kuten ilmaisun selkeydessäkin. Syytän sitä että luin lapsena vääränlaista kirjallisuutta. Vikanani ovat olleet sivunmittaiset virkkeet. Parikymppisenä jouduin ilmaisemaan itseäni lausein joissa oli aaltosulkeita ja hakasulkeita jotta käsiteyhteydet pysyvät hallinnassa. Parempaan päin ollaan menossa, hyviä ei olla vieläkään.)

"En oikein ymmärtänyt: tarkastelet ulkopäin ja tätä ulkoapäin tehtyä määrittelyä kommentoin mutta olisit toivonut reaktiota tekstin sisältöön. Siis mihin?"

Kun kirjoituksen ideana oli se, että kun tavallinen ihminen puhuu "postmodernista taiteesta" ja moittii sitä. (Toki moni "tavallinen ihminen" ei moiti postmodernismia mutta kun ymmärretään tai yritetään ymmärtää näiden moittijien sanoma jokseenkin tolkullisen ihmisen sanomana ns. hyväntahtoisuuden periaatteen mukaan, on pakko ottaa tämä moittijoiden kulma.) Tällöin kun haen vastausta tekstin sisältöön en nimenomaan tahdo että huomio keskittyy liiaksi minuun tai siihen miten joku "taiteeseen tutustunut ei maallikko eli ei tavallinen ihminen" määrittelee asiat jostain taiteen oppikirjasta. (Jotka ovat kyllä mainioita asioita.)

Eli. Kun lähestyin asiaa arkikielen "postmodernismin" sisällöllä ikään kuin yrityksenä lähestyä sitä argumentaation/maailmankuvaa joka moittii postmodernia taidetta vaikka "tekotaiteeksi" niin mitä elementtejä siinä voi olla mukana. Toki kykenen jossain määrin lähestymään maallikon kantaa itsekin, vaikka en niitä verevimpiä postmodernismin kriitikoita olekaan. (Minulla ei esimerkiksi ole minkäänlaista formaalia koulutusta taiteesta.)

Juttu on varmasti hyvin samantapainen kuin mihin olen itse monesti törmännyt. Uskonnossa kognitiotieteilijä katsoo uskontoa hyvin eri tavalla kuin klassiseen teologiaan tutustunut. Itse uskonto on määritelty sanana ja käsitteenä eri tavalla. Ja väärän käsitesisällön siirtäminen synnyttää ohipuhumista.

Siksi kun aiheena selvästi oli "mitä maallikko kritisoi postmodernismia haukkueessaan" ei ole oikea tapa selittää että "postmodernismi on jotain ihan muuta". Teknisesti näin varmasti on. Mutta postmodernia taidetta moititaan juuri siksi että kun tälläinen moittija näkee fotorealismia (jota itse katselin hurjan epäakateemisesti googlella) hän tuskin näkee tätä postmodernismina.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Nykytaiteeseen tutustumattomat ihmiset puhuvat harvoin postmodermismistä.
Tuskin taiteesta kiinnostumaton ihminen juuri gallerioiten näyttelymainoksia lue. Minäkään en ole sellaisia ylistäviä mainoksia huomannut.
Monet ilman formaalista taidekoulutusta olevat maallikot ovat sentään kiinnostuneita nykytaiteesta ja käyvät näyttelyissä. Kuka mistäkin pitää.
Ilmeisesti minäkään en kovin hyvin onnistunut ilmaisemaan itseäni kun pointtini meni sinulta ohi.
En ole ennen kuullut kogniitiotieteestä mutta varmaan tämä tarkastelee kuvataidetta ei tavalla kuin taidehistoria.

Käyttäjän TuomoGren kuva
Tuomo Gren Vastaus kommenttiin #7

"Nykytaiteeseen tutustumattomat ihmiset puhuvat harvoin postmodermismistä."

Kokemukseni mukaan Timo Soinin "postmoderni tekotaide" oli halpamaista populismia. Eli gallerioissa ei käydä, Guggenheimia halveksutaan ja Kiasmaa moititaan. Eli väittäisin että ihmiset eivät ehkä analysoi postmoderneja teoksia mutta pitävät niitä töhryinä ja töhertelyinä. Ja ovat tätä mieltä riippumatta siitä mitä taidehistorioitsijat määrittelevät postmodernismin sisään. Sillä taidehistorioitsijoiden luokitelmiin meneminen vaatii asian ymmärrystä jota ei ole. Eikä tule kun ei ole kiinnostusta kun pitää sitä töhertelynä.

Tosin on omituista että sinä tunnustanut olevasi "tavallinen ihminen" ja minäkin olen viitannut olevani maallikko taideasioissa. Ja tässä me olemme.

"En ole ennen kuullut kogniitiotieteestä mutta varmaan tämä tarkastelee kuvataidetta ei tavalla kuin taidehistoria." Ei tämä teksti ollut kognitiotieteen näkökulmasta. Näkökulman kerroin jo aikaisemmin aivan eksplisiittisesti. Kognitiotiede oli vain esimerkkinä ohipuhumisesta siitä että on käytössä eri määritelmät. (Kun kognitiotiotieteilijä kartoittaa ihmisten uskomisen skeemoja ja siihen liittyviä käytösmalleja, vastaan usein tulee se että teologien arvostama "filosofien Jumala" ei muistuta juuri lainkaan sitä antropomorfistista möykkyä joka sieltä uskovaisten uskomisen kohteena usein paljastuu. Jos teologi nojautuu kognitiotieteilijöiden lausumiin liiaksi teologin viitekehyksessä hän todennäköisesti ymmärtää väärin sen sanotun. Ei siksi että teologin määritelmä olisi väärä, vaan siksi että se on erilainen.)

Kommenttiesi kohdalla alankin ihmettelemään motiiveja. Oletko mahdollisesti pahastunut jostain? Oliko minulta väärin esimerkiksi kategorisesti loukata Death Metallia?

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Metallimusiikista en tiedä mitään ja vaikka se minun korvissani kuulostaa lähinnä melulta en menisi mitätöimään sitä tekomusiikkina.
Jos joku Soini briljeera "postmoderni"-termillä osoittaakseen asiantuntemusta, se ei tarkoita että taiteeseen perehtymättömät yleisesti käyttäisivät tällaista termiä.
Olen yrittänyt kritikoida nimenomaan tätä "tavallisen ihmisen" kliseemäistä yleistystä johon Soininkin populistinen heitto perustuu.

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset