Naamapalmusunnuntai (ar. de dictis cuiusdam stulti)

Pieniä asioita ritarien ratsuista

Historiallisena todella eläneenä hahmona pidettyä "viikinkiä" nimeltä Gengu-Hrólf (myös "Kävelijä-Rollo"/"Kävelijä Rolf") leimaa hänen lisänimensä. Hän sai sen siitä että hän oli hyvin pitkä. Ja tämän vuoksi hän ei voinut ratsastaa senaikaisilla hevosilla.
1: Kävelijä-Rollo on hyvin tunnettu hahmo ja esimerkiksi Jukka "Jukkis" Nieminen kertoo kontrafaktuaalista historiaa käsittelevässä kirjassaan "Suomen mysteerit" että Kävelijä-Rollo voidaan liittää muinaissuomen kuningaskuntaan (mihinkäs muuhunkaan) ja hän peräti sitoo hahmon Kainuun seudulle. Nieminen viittaa tässä hyvin suurikokoisiin sukuihin. Ja voin vihjata sen verran että puolisoni sattuu olemaan juuri noista Kainuun alueelta lähtöisin olevista suvuista. En ole itsekään mikään lyhyt mies, mutta hänen sukunsa naisiakin katsellessa tunnen oloni sen verran lyhyeksi että Niemisen ajatus tuntuu jotenkin ymmärrettävältä. (Sukua tuntuu vaivaavan myös hirvittävän korkea älykkyysosamäärä. Sitä tuntee itsensä pieneksi monellakin tavalla.)

Nykyään hevoset ovat toki jalostuneet erilaisiksi. Ne ovat hieman kuten bernhardinkoirat jotka tunnetaan niin suuresta koostaan kuin pelastustoiminnasta alpeilla. Valitettavasti nämä ehdot eivät ole käytännössä toteutuneet samanaikaisesti ; Ne ovat nykyään niin suuria että ne eivät enää pysty hoitamaan pelastustehtäviä. (Tämä tiedetään jo ihan silläkin että bernhardinkoirien luurankoja ja näytteitä varhaisemmilta ajoilta on aivan konkreettisesti nähtävissä. Kokoero on selvä.)

Mutta olivatpa hevoset muutoinkin erilaisia. Ja tämä voi olla vaikeaa. Sillä ihminen tekee helposti historiaa niin että tulkitsee menneisyyden samanlaiseksi kuin mitä omat kokemukset ovat. Tämä konkretisoituu siinä että olen itse ollut jonkin aikaa töissä hevostilalla renkinä. Tiedän tätä kautta jotain hevosista. Tämän kokemuksen voisi ajatella olevan hyödyksi kun arvioidaan, sanotaan nyt vaikka keskiaikaisia hevosia. Tällä taas voisi olla suoraa sovellettavaa hyötyä kun mietitään vaikkapa harrastamaani HEMAa (Historical European Martial Arts). Voisi ajatella, että kokemuksistani olisi hyötyä kun tulkitaan vaikka Fiore dei Liberin "Fior di Battagliaa". Tämä ei ole väistämätöntä. Nykyaika voi johtaa mielet väärille urille. (Kuten ajattelemaan että voimakkuus ja suuri koko olisi hyödyllistä pelastuskoiralle. Kun ei tule ajatelleeksi että koiran tulee pystyä kävelemään ennen kaikkea lumessa. Johon uppoaminen ei ole hyödykästä pelastuskoiralle.)

Voikin olla parempi katsoa asioita suoraan "papereista". Ja nimenomaan menneisyyden kautta. On oleellista tiedostaa että hevoset olivat pienempiä. Ja että nykyiset hevoset eivät ole muutenkaan samanlaisia kuin menneisyyden hevoset. Ritari on leimallisesti hevosen selästä taisteleva sotilas. Keskiajan hevoset olivat hieman erilaisia kuin nykyään. Ne olivat esimerkiksi kooltaan pienempiä. Siihen aikaan oli käytössä erityisiä sotahevosia. Jotka koulutettiin eri tavalla. Ja jotka olivat erityisistä roduista. Eläimiä on aina jalostettu tiettyihin tarkoituksiin.

Esimerkiksi destrier -rotu oli suosittu rotu jota käytettiin erityisesti turnajaisissa. Toisaalta tätä rotua käytettiin sodassa. Taistelussa destrier -rodun hevosten kerrottiin purevan vihollisia. Sotaa varten oli myös courser -rotua joka tunnettiin nopeana hevosena joka oli hyvä jos taisteluun piti syöksyä. (Courser oli siis hyvä "charger".) ja rouncey -rotua joka tunnettiin monipuolisuudesta ja joustavuudestaan. Ritari ei siis vain ottanut hevosta ja kouluttanut siitä taistelukelpoista, vaan hevosia erikseen jalostettiin ja suosittiin niiden tiettyjen ominaisuuksien vuoksi. Cristopher Gravettin mukaan näistä hevosesta oltiin valmiita myös maksamaan tavallista hevosta enemmän. Ja destrier oli erityisen hinnakas rotu jota suosittiin enimmäkseen yläluokan turnajaishuvituksissa ja sen vuoksi se oli myös melko harvinainen hevosrotu. (Joskin en henkilökohtaisesti ymmärrä miksi turnajaishevosten halutaan olevan pureskelevaa tyyppiä...) Courser oli sen sijaan melko yleisesti käytetty sotahevosrotu.

Sen lisäksi on melko varmaa että näilllä sotahevosilla on ollut ns. tölttäystä. Tölttääminen on askellustapa jota tavataan islanninhevosilla nykyaikanakin. (Askellaji on siis rotukysymys!) Se näyttää hieman koomiselta. Ja tätä kautta se on jotain jota ei kenties odota esimerkiksi ritareilta. On uljaampaa olettaa ratsu suureksi ja sellaiseksi joka käyttää jotain komeampaa ja vähemmän koomista askellustapaa. Esimerkiksi em. Fiore dei Liberin teoksien piirroksissa hevosilla jalat ovat siinä asennossa että ne sopivat oikeastaan vain tölttihevosille. (Itselläni oli hieman nolo hetki koska olin kiinnittänyt huomiota siihen että hevosten jalat ovat omituisesti mutta pidin tätä piirrosten huolimattomuutena, että piirroksissa on enemmän tyyliä kuin hevosen jalkojen oikeaoppista asettelua.) On tottakai ilmiselvää että tölttäys olisi kätevää miekkailun kannalta kahta kautta. (1) Askellaji on hyvin vakaa selässäolijalle ja (2) töltti on joustava siinä mielessä että hevonen voi töltätä sekä nopeassa että hitaassa etenemisessä. Tölttäävä hevonen voi juosta melko lujaakin mutta sillä voi kulkea myös hitaammin. Samalla askellus takaa (mahdollisimman) vakaan ja tasaisen menon, joka taas varmistaa sen että nimenomaan miekkailu hevosen selästä olisi mahdollisimman jouhevaa ja sujuvaa. Tätä kautta on aivan viisasta olettaa että sotahevosilla on ollut tölttiä vastaavaa askellustakin. Maataloustöissä sillä ei ole väliä, mutta jos on menossa ratsain taisteluun on tämänlaisesta vakaasta hevosesta varmasti valmis maksamaan ylimääräistä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Kirjoittajan suosituimmat Puheenvuoro-palvelussa

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset