Naamapalmusunnuntai (ar. de dictis cuiusdam stulti)

Humoristista itsesaastutusta ; Onko tämä terapiaa vai rypemistä?

Kirjoitin vähän aikaa sitten Herpén "Hintti" -sarjakuvista. Näkökulmani oli yhteiskunnallinen. Tai ainakin valtakeskeinen. Mainittuihin sarjakuviin onkin helppo liittää valtaa. Niissä esiintyy aseita, väkivaltaa, auktoriteettihahmoja ja vastaavia. Mutta toisaalta niiden makaaberius on sen verran monisäikeistä että suuri osa ihmisistä ihmettelee että miten tälläinen sarjakuva edes on olemassa ja miten se ylipäätään on huumoria. Sama ongelma toki ympäröi mustaa huumoria, etenkin jos se on yhtä morbidia kuin "Hintti" -sarjakuvissa. Joissa ei ole käsittääkseni yhtään ainutta moraalisesti hyväksyttävää hahmoa (joka ei ole statisti joka ei sano mitään). (Tai tapahtumaakaan, sen puoleen.)

Aihetta voisi lähestyä myös henkilökohtaisemmasta lähestymisnäkökulmasta. Huumoria saatetaan pitää defenssinä tai rakentavana. Tässä mielessä monet huumoriteoriat avaavat ovea sille miten tätä voi lähestyä. Voidaan nähdä että tässä kohden huumoria on selitetty;
1: Ylemmyysteorialla (superiority theory). Jo Aristoteles näki että hauskuus ja humoristisuus voi syntyä siitä, että ihminen kokee itsensä paremmaksi kuin muut. Näkemystä ovat sittemmin ajaneet mm. Thomas Hobbes, jonka perusihmiskuva oli melko negatiivinen. (Aristoteles on tässä yhteydessä hieman erikoinen, sillä hänen ihmiskuvansa on kaiken kaikkiaan varsin optimistinen.) Tämänlainen vahingonilon tai ylemmyydentunteen sävyttämä onnellisuus olisi huumorin polttoainetta.
2: Helpotusteoria (relief theory) taas ilmaisee että huumori on sellaista, jossa vitsin kuulijaa järkytetään jollakin tavalla. Tällöin helpotus tulee tabujen murtamiseen. Freudin mukaan tabuilla nauramiseen liittyy ylimääräisten voimavarojen purkautumista. Kannattipa Freudilaista psykologiakuvaa tai ei, niin voidaan kuitenkin ajatella että makaaberissa huumorissa voi olla jotain joka auttaa kestämään tai selviämään vaikeuksista sen sijaan että sillä voitaisiin tallata muita alemmas.

Venäläistä rulettia täydellä lippaalla.

Mielestäni Herpén sarjakuvista kenties parhaimman vastauksen antaa "Seitsemän kristallipulloa". Se on omistamistani sarjakuvista väkivaltaisin, eikä pelkästään suoralla väkivallalla vaan siinä tapahtuu melko monella ja kaikenkattavalla tavalla järkyttäviä asioita. Ja siinä on kuitenkin jonkintasoinen juonikin.

Tarina alkaa siitä, että Hintti on maksamassa huumevelkojaan. Hän asuu "turvattuna" talossa jossa "lyhentää" velkojaan, velkojaan joissa on "alan riskit huomioiden ymmärrettävä korko". Miesprostituoituna. Hänellä käy paljon asiakkaita. Poliisit Koskinen ja Keskonen. Aatelinen Fuckeida don Aristide. Ja herra ministeri Fisting. Paikan pitäjä videoi näitä tapahtumia. Maddog tekee konetuliaseiden kanssa iskun vapauttaakseen Hintin. He päätyvät kiristämään ministeriä videolla joka on kätevästi heidän hallussaan. Aluksi kaikki meneekin hyvin, Sankermolen huvilalla on riittävästi viinaa ja huumeita. Mutta kiristäjät käyvät kamapäissään ahneiksi. Ja keskenään taisteleviksi ja paranoideiksi. Matkan varrella kaikki oleelliset hahmot kuolevat. Paitsi ministeri Fistingille ei käy mitään.

Sarjakuva on tämän pääjuonen ympärillä melko hajanainen. Niissä toistuu kuitenkin hyvin omituisia teemoja. Eräs toistuva rakenne on se, että ihmisiä uhataan ja he yrittävät totella selvitäkseen tilanteesta ja sitten heidät tapetaan kaikesta huolimatta. Näin käy bordellinomistajalle joka selittää konetuliaseen väärälle puolelle jouduttuaan, että "Minulla on tuolla laatikossa kasetti, jolla Hintti viihdyttää ministeri Fistingiä. Sillä sä nettoat paljon enemmän! Saat sen jos päästät minut!" Hänet kuitenkin lähinnä päästetään päiviltä. Samoin käy homofobisille sivustakulkijoille jotka haluavat mukiloida sarjan antisankarit. Heitä uhataan, he harrastavat homoseksiä. Ja tästä huolimatta heidät ammutaan. Samoin Koskisen ja Keskosen poliisivaltuudet eivät auta. Tulitaistelussa haavoittunut ja avuton poliisi saa kokea ivan ja fyysisen väkivallan harjoittamista. Poliisivaltuuksiin vetoaminen ja tuomionlievennysyritykset eivät auta. Ainut mainitsemisen arvoinen kysymys teloituksen jälkeen on "Sattuks sua ranteeseen? Toi kolmekasi potkasee aika rajusti!"

Väitän että tässä on tiivistetty se oleellinen. Ei ole tarvetta jatkaa referaattia pidempään.

Monesti huumori on väkivaltaista. Mutta hyvin harva huumori on väkivaltaista tällä Herpén harjoittamalla tavalla. Toki monesti komiikassa tapahtuu hirvittäviä asioita. Ja jo klassiset banaaninkuoreen liukastumiset ja muu vastaava slapstick pitää sisällään onnettomuustilanteita joihin liittyy vahingoittumisen uhkaa. Niiden kohdalla voidaan kuitenkin yleensä viitata vaarattomia uhkia korostavan huumorin psykologiassa ajateltuun teoriaan (benign violation theory). Tässä huumorimallissa hauskuus syntyy siitä että tilanne koetaan uhkaavana mutta sitten se ei olekaan. Tästä syntyy helpotusta. Liioitellut eleet ja vaarallinen tilanne josta ei ole mitään vakavia seurauksia on se josta hauskuus syntyy. Tämänlainen olisi liitettävissä huojennusteoriaan. Mutta Herpé ei tarjoa huojentumista.

Itse asiassa tarinan sisältö on sen verran järkyttävää, että on melko selvää että se hakee jonkinlaista ylemmyydentunnetta. Tarinan sisältö on tosin siitä kiinnostava, että sarjakuvan maailmassa suora väkivalta tuntuu tuovan lyhytaikaista menestystä ja pitkäaikaisen tuhon. Tässä mielessä se voisi olla jopa jonkinlainen "Turmiolan Tommi" -genreä: Huumeisiin ja väkivaltaan ja kiristykseen menevälle ei käy hyvin. Ei auta vaikka olisi mitkä konetuliaseet ja yli-ihmisunelmissaan elävä Tohtori Madonlakki. Mutta tällä tyylillä kirjoitettuna ei kuitenkaan synny moralistista valistuskirjallisuutta. Toisaalta sajakuva ei oikein sovellu myöskään ylemmyydentunteeseen.

Olisi helppoa sanoa että tämän perusteella "Hintti" sarjakuvat eivät oikeasti ole mitään huumoria. Tämä voi selittää miksi se on marginaalista. Toisaalta sarjakuvilla on kuitenkin jonkinlainen status. Ja on olemassa useammasta kuin minusta koostuva ihmisryhmä joka pitää tämänlaista tuotosta huumorina. Tämä tarjoaa tilaa siihen että kenties tämän sarjakuvan takana olisi kaikesta huolimatta jotain joka tekisi siitä huumoria. (Edes minä en yritä tehdä siitä eettisesti vankalla perustalla olevaa rakentavaa ajanvietettä perheen pienimmille. Ongelma on se, miten tämä on joistakuista huumoria ylipäätään.)

Teorioissa tuntuu olevan jotain vikaa joten tämä vaatinee jotain lisää.

Kenties tämänlaista ei enää voikaan ymmärtää ilman sitä, että katsoo kokonaisuutta inkongruenssiteorialla täydentäen. Inkongruenssiteoriassa korostetaan odotusten tai "loogisuuden" rikkoa. Tässä mielessä ei olekaan oleellista katsoa pelkästään tapahtumia. On huomioitava myös se, että Hergén "Tintti" -sarjakuvat ovat tunnettu ilmiö. Ja se on myös asenteeltaan aika ylemmyydentuntoinen ja joidenkin makuun itsensä astetta turhan vakavasti ottava.

Jos "Tintti" -sarjakuvassa naureskellaan Kapteeni Haddockin humalassaololle, on Herpé mutiloinut huumorin suoraan pohjaan asti. "Hintti" -sarjakuva on siitä harvinainen että se nauraa suoraan Maddogin alkoholismille. (Humalassaolo on yleensä ollut komedioiden vakioaineistoa, alkoholismi harvemmin.) Samoin Haddockin verbaalinen kiroilu ja kiukkuisuus on muunnettu latteiksi alatyyliseksi huudahduksiksi ja raivohulluudeksi.

Tintti -sarjakuvissakin on kohtuu paljon väkivaltaisia tilanteita mutta harvemmin siinä kuvataan niiden seurauksia. "Hintti" -sarjakuvissa taas näytetään väkivalta. Ei graafisina yksityiskohtina mutta siten että musteen määrästä voi päätellä että kuvassa kuollaan sotkuisesti. Parodiaversio toisaalta tarttuu moniin oikeisiin ja vakaviin ongelmiin eikä suinkaan kiistä niiden ongelmallista luonnetta tai vähättele niitä.

Parodian osa onkin siinä että "Tintin" totuttu kuvakieli luo odotukset. Ja sitten niitä ammutaan yli. Hyvin yli. Mustaksi huumoriksi sanotaan jo sitä, että Samuel Beckettin "Huomenna hän tulee" -teoksessa henkilö haluaa hirttäytyä, irrottaa tätä varten vyönsä ja hänen housunsa putoavat nilkkoihin. Tässä mielessä "Hintin" maailma on sysimusta, jopa pimeä.

Tätä kautta sen makaaberius voi olla niin yli että se muuttuu kenties jopa helpottavaksi. Maailma on kenties paha ja "Tintti" -sarjakuva tarpeettoman täynnä itseään. Mutta maailma ei sentään aivan niin paha kuin mitä tässä sarjakuvassa toistuvasti eteemme näytetään. Ja siinä itseään täynnä olemisessa on jotain .. arvostettavaa. "Hintin" materiaali saattaa kenties järkyttää, jolloin sen käyttäminen voi olla oikotie siihen mitä moni kutsuu "moraalikadoksi" tai "kyynistymiseksi". Mutta tästä ilmiselvästä edusta huolimatta en näe että tämänlainen "huumori" tarjoaa elämäämme mitään käytännön apuja jotta saavuttaisimme viisautta ympäröivästä maailmasta ja siitä miten se toimii.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Tämän blogin suosituimmat