Naamapalmusunnuntai (ar. de dictis cuiusdam stulti)

Jäljillä

  • Jäljillä

En ole oikein koskaan pitänyt elokuvien takaa -ajokohtauksista. Niitä ilmeisesti tehdään jännityksen ja vaaran tunnun tuomiseksi. (Ja silti niitä ei korvata miekkailukohtauksilla.) Etenkin autolla tehdyt takaa-ajot tuntuvat lähinnä ajanhaaskaamiselta. Ne ovat siis jotenkin erittäin fundamentaalisesti väärin. (Ainakin siinä mielessä että ne absoluuttisesti eivät kolahda minuun.)

Osassa elokuvista koko juoni on kuitenkin pelkkää takaa -ajoa. Ja niissä on sitten yleensä enemmän järkeä. Ne eivät tunnu samalla tavalla täytekohtauksilta kuin kaikki tietämäni autotakaa-ajot. Autolla tehtäviä takaa-ajoja tuntuu leimaavan sama mikä monia seksikohtauksia. Ne ovat elokuvassa koska sellainen on päätetty siihen laittaa ja sellainen on kaikissa elokuvissa. (Tosin autolla takaa-ajettaessa ei ole seksikohtausten tapaista syvää ja merkittävää ja aina kiinnostavaa kuvastoa. Eli ne ovat tässä vielä huonompia ja täytteellisempiä kuin mielivaltaiset seksikohtaukset.)

Esimerkiksi "Ota kiinni jos saat" -elokuvassa huijarin ja tätä seuraavan etsivän suhde rakentuu kissa-hiiri -leikkiin jossa ei oikeastaan ole koskaan kysymys muusta kuin takaa -ajosta. Osassa länkkäreistä jahdataan rajan yli meksikoon pakenevia rikollisia ja niissä on joskus jopa jonkinlaitsa road movien henkeä.

Takaa -ajoelokuvat ja road moviet ovatkin joskus hyvin vaikeita erottaa toisistaan. (Ja Road Moviet ovat yleensä hyvin merkityksellisiä, jopa "Road Tripin" tapaiset roskakomediat.) ; "Thelma ja Louise" -elokuva lienee tästä kohtuu valaiseva merkki, eläminen ja vapaus vastaan kahleet ja takaa-ajetuksi joutuminen rinnastuvat vaikka näiden käsitteiden välissä onkin vahvoja jännitteitä.

Takaa -ajavat poliisit ovat tuttuja myös komediallisemmassa "Blues Brothers" -elokuvassa joka koostuu roadmoviemaisesti erillisissä paikossa tapahtuvissa kohtauksissa ja joissa ajo pimeästä aamunkoittoon kaupungista toiseen aurinkolasit silmillä on yhtä takaa -ajoa ja murskautuvia poliisiautoja. Elokuvassa on paljon autotakaa-ajoja. Mutta tämä on "ihan eri asia".

Sitten on sellaisia elokuvia kuin "Jäljittäjä" ("The Tracker", 2010).

Satuin katsomaan elokuvan puolivahingossa. En ollut koskaan kuullut siitä eikä se ollut odotuksissa kovin kummoinen. Ja rehellisesti sanoen elokuvan juoni ei ollut filosofisesti hirvittävän kompleksi - eikä siinä ei ole edes aivan hirveästi tapahtumia. Mutta se on silti hieno elokuva.

Elokuvan arvot tiiistyvä vapauteen ja elämän arvostukseen, sekä syyllisyyteen ja syyttömyyteen ja niiden suhteeseen lakia kohtaan. Elokuvassa hahmot määräytyvät hyvin alleviivatusti valintojensa kautta ; Heidän hahmonsa saavat sisältöä vain tekojensa ja itsestään kertomiensa anekdoottien kautta. Ja kukaan ei oikeastaan voi varmistaa miten tosia nämä anekdootit edes ovat. Tämä on ratkaisuna onnistunut ja perussävyltään hyvin eksistentiaalinen.  (Joku voisi kysyä että miten tämä eroaa mistään muusta elokuvasta. Kaikkihan redusoituu kohtauksiin. Useissa elokuvissa kuitenkin käytetään hahmojen päänsisäistä ääntä joka tuo ihmisen sisäpuolisen objektiivisen kuvan katsojalle. Tai ulkopuolista kertojarakennetta joka ikään kuin katsoo sankaria ulkopuolelta arvioiden tätä Jumalaperspektiivistä. Myös muut hahmot voivat määrittää hahmoa. Tässä elokuvassa kaikki tälläiset keinot loistavat poissaolollaan.)

Elokuvan jäljittäjänä on Arjan Van Diemen niminen buurisodassa brittejä vastaan sotinut mies. Hän on osallistunut jonkinlaiseen sissisotaan. Hänen poissaollessaan hänen kotitilansa on poltettu ja hänen vaimonsa ja lapsensa ovat kuolleet brittien keskitysleirillä. Van Diemen on tästä vihainen. Elokuvan alussa hän on jopa hivenen kostonhaluinen. Elokuvan alussa hän saapuu Uuteen Seelantiin. Jahdattava on Kereama, maori joka harrastaa seksiä prostituoidun kanssa armeijan tiloissa, joutuu kahakkaan jossa humalainen brittisotilas vahingossa surmaa toisen britin. Tästä kuolemasta tietysti syytetään Kereamaa. Van Diemenille luvataan 100 punnan palkkio maorin jäljittämisestä, 25 jos nappaa tämän kuolleena.

Johtava brittiupseeri haluaa tietysti oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ja surmatyön vahingossa tehnyt britti haluaa maorin hengiltä. Kereama taas tietää omakohtaisesti, että brittien kolonisaatiossa villi -ihminen on eriarvoinen ja että puolueeton tarkoittaa käytännössä sitä että kukaan ei ole hänen puolellaan. Onhan tapahtumalla silminnäkijöitä, muita brittejä, jotka komppaavat kaveriaan joka on tehnyt sen surmankin vahingossa.

Elokuva alkaa varsin klassisena takaa -ajoelokuvana jossa korostetaan sitä että Van Diemen on parempi jäljittäjä kuin se toinen palkattu jäljittäjä. Samoin maorin oveluutta korostetaan sillä miten hän osaa peittää jälkiään. Tämä alustus kuitenkin loppuu pian, ja Van Diemen ja Kereama ovat toki koko ajan tilanteessa jossa Kereama on karkaamassa ja Van Diemen on nappaamassa tätä kiinni. Mutta etäisyydet eivät kasva niin suuriksi että seuraaminen aloitettaisiin täysin alusta. Tässä elokuvan pisimmässä vaiheessa tärkeimmäksi osaksi nousee se, miten nämä miehet keskustelevat keskenään. Molemmat kertovat henkilökohtaisia anekdoottejaan toisilleen. Tässä prosessisa Van Diemen tietysti pikku hiljaa älyää että hänen seuraamansa mies ei ole murhamies : Hän ei anna Van Diemenin hukkua. Ja syyttömyyden korostaminen tapahtuu silloinkin - ja kenties etenkin silloin - kun tällä ei ole pakenemisen kannalta järkeä. Tämä korostaa sitä miten Kereamalle mana, hengelliseesti sävytetty kunnia on tärkeä ja oleellinen. Syyttömyydessä on takana koko ihmisyys ja itsekunnioitus.

Elokuvan molemmat keskeiset hahmot ovat hengellisiä. (Ne on toteutettu tavalla jossa tämä ei ärsytä edes minua.) Van Diemen lukee "Raamattuaan", josta lähetyssaarnaajat ovat takoneet myös Kereaman päähän. Ja jos sivitys onkin tärkeää ja erottaa jalot villeistä, niin uudessa seelannissa ei ollut villejä. Van Diemen kertoo miten hän oli aluksi ollut perheensä kuoleman jälkeen vihainen Jumalalle, koska oli luullut tunteneensa tämän. Mutta että nykyään hän enemmänkin ottaa elämän sellaisena kuin se tulee vastaan ja luottaa siihen että voi näyttää Jumalalle miten on toiminut. Kereama taas on paussilla valaslaivalta Uudessa Seelannissa sen vuoksi että voisi hoitaa vanhempiensa kuolemaan liittyviä asioita kuntoon ja hoitaakseen manansa kuntoon. Hän tekee sen varsin vaikuttavassa luolassa jossa on seinällä jonkinlainen muinaisvalaan fossiili joka pitää esiin kalliosta. Minäkin palvoisin Jumalaa sellaisissa puitteissa. Darwinia palvoisin.

Toisaalta myös brittien kolonisaatiota ei nähdä täysin pahana. Van Diemen esimerkiksi kertoo miten hänen naapurinsa oli tappanut paikallisen hottentottivanhuksen siksi että tämä oli varastanut tältä ankan. Ruumis oli riippunut julkisesti puoli vuotta varoittavana esimerkkinä. Hottentotti oli ollut Van Diemenin tuttu. Mutta tämä ei ollut kostanut. Sen sijaan Van Diemen oli mennyt buurisotaan, jonka vapauden ja kunnioituksen hengen hän itse ilmaisee varsin kyynisesti. Hän puolusti hänen naapurinsa oikeutta lynkata ihmisiä. Van Diemenin tapa leikata taitavien brittisotilaiden etusormiakin paljastuu. Että näin hän tekee kunnioittamilleen ihmisille - miten asian laita on niille joita hän ei kunnioita. Tämä mutilaatio on kuitenkin kunnioituksen osoitus. Hän ei tappanut näitä brittejä vaan ainoastaan esti näitä tekemästä syntiä jatkossa.

Humanistisesta keskusteluelokuvasta ei toki ole kyse. Miesten suhde ilmenee ennen kaikkea vallan ja väkivallan kautta. Elokuvassa on kohtauksia laskien melko vähän väkivaltaa, ja se on melko suoraviivaista. Mitään superihmisiä ei ole. Mutta ilokseni voin sanoa että elokuvassa tähänkin on panostettu. On miellyttävää nähdä miten toinen yrittää jalkaheittoa ja toinen vastaa tähän. Maassa haetaan nivellukkoa, mutta tästä irtaudutaan. Elokuvassa ei siis ole pelkästään tekniikka oikein, siinä siihen suhtaudutaan fiksustu. Se on mukautettu melko realistisesti joksikin jolta voisi näyttää jos kaksi paljon tapellutta ottaisi yhteen. (Tämä lisää mielekkyyttä. Toki miekkataistelu olisi vielä parempi!)

Lopupuolella elokuvaa Van Diemen päästää vapaaksi. Tavallaan kahteen kertaan. Ensin päästääkseen tämän hoitamaan hautausasian loppuun. Ja kun britit ovat kuitenkin ottamassa vankinsa, lavastaa tämän kuoleman. Elokuvan loppuratkaisu on hieno, koska siinä on sanomaa sen jokaisessa vaiheessa. Van Diemen kun ampuu ilmaan ja paiskaa Kereaman virtaan. Muut vakuuttuvat hänen kuolleen koska tämä makaa paikallaan ja Van Diemen ojentaa rätissä irtileikatun etusormen. Tässä vaiheessa katsoja vielä ajattelee että Kereama on kuollut, mutta että hän ei ole kuollut vihaamallaan tavalla, manan riistävällä hirttämisellä. Hän onkin rivien välistä pyytänyt itsemurhaa juuri ennen. Etusormi on kunnioituksen symboli.

Pian upseeri kuitenkin ajattelee että hänet on lavastettu kuolleeksi. He eivät viitsi tarkistaa ruumista ja etusormi vie huomion sivulle. Hän ei tietysti voi todistaa tätä, joten hän antaa Van Diemenille tämän 25 puntaa - tosin asiassa saattaa painaa sekin että hän on ollut buurisodassa ja mm. osallistunut Van Diemenin talon polttamiseen. Hän kuitenkin ilmoittaa hakuun jokaisen etusormettoman maorin. Hän kertoo tästä buurille, joka sanoo että kuolemaantuomitulle kaksi päivää elämää on paljon. Aivan loppukohtauksessa voidaan kuitenkin nähdä että Van Diemen onkin leikannut oman etusormensa, joten Kereama pääsee valaslaivalle harppuunoimaan. Hän on osoittanut kunniaa itselleen ja estää itseään enää tekemästä syntiä.

Elokuvan sanoma itsessään ei ole kovin kummoinen. Se on sitä keksilaatikkomallia. Mutta jotenkin tämä ei haittaa. Ei, vaikka tapahtumia ei ole niin hirveästi. Eräs huvittava piirre elokuvassa on se, että vaikka elokuvassa on paljon kaunaa ja kostonhimoa, ei syyllisiä oikeasti koskaan rangaista. Toisen britin humalassa surmannut ei joudu oikeuteen. Syyllisen Kereaman mainetta ei koskaan puhdisteta. Van Diemen ei saa Uudessa Seelannissa sitä kostoaan mitä hän on sieltä alun perin lähtenyt hakemaan - päin vastoin, hän lopulta luopuu koko kostamisen ajatuksesta ja on brittiupseerin kanssa niin hyvissä väleissä mitä se tuollaisissa taustoissa ja olosuhteissa on mahdollista. Myös elokuvan konna, oikea syyllinen joka haluaa Kereaman hengiltä, saa elokuvassa kaiken kaikkiaan hyvin vähän tilaa ja kohtauksia. Hän ei ole tarinan kannalta tärkeä.

Sillä tässä elokuvassa ei ole kyse hyvän ja pahan välisestä taistelusta - toisin kuin useissa takaa -ajoelokuvissa. Tässä elokuvassa jahdataan ihmistä ja lopulta jäljitetään ihmisyys. Se onkin kenties kaikista ovelin jahdattava. Joskus, jos käy tuuri, sellaisesta saa kuitenkin nivellukon, hetkeksi.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän jallerajala kuva
Jari Rajala

Väsyneen kommentin poisto. Jatkakaa!

Kirjoittajan suosituimmat Puheenvuoro-palvelussa