*

Naamapalmusunnuntai (ar. de dictis cuiusdam stulti)

Musiikkibisneksen täysympyrä?

Olen harvoin tyytyväinen omiin tuotoksiini. Ne tuntuvat oivalluksina pikkunäppäriltä tai joltain joka on "korkeintaan fiksua". ; Ja älkää ymmärtäkö tätä väärin. Egoni ehdottomasti paisuu tuotosteni äärellä. Ja olen niistä ylpeä ja pidän hyvin monista niistä. Mutta vähän samalla tavalla kuin ollaan ylpeitä vammaisesta lapsesta joka on oppinut lukemaan. Ylpeys on aitoa, kuten vammaisuuskin. Eikä se taitokaan ole hirvittävän erikoinen. Lisäksi ne vaativat usein työtä. Moni sekoittaa esimerkiksi "kyvyn tehdä joskus joka päivä paljon tekstiä" luovuuteen. Itse yhdistän sen enemmän siihen että kun on riittävän vähän ystäviä, lapsia ja televisioaikaa voi istua persiellään ja painella nappeja.

En ole niitä jotka uskovat inspiraatioon.

Tämä blogaus on "kuin salamana taivaalta" saatu oivallus, joka mielestäni yhdisti monia eri asioita yhteen sellaisella tavalla, että minun miltei teki mieleni riisua vaatteet pois ja juosta ympäri Helsinkiä huutaen "Heurekaa". (Kylmyys ja Suomen laki rajoittivat tätä impulssia.) Oivalluksen ilo oli kova, vaikka lahja olikin jossain määrin vaivaton ja ilmainen eikä samalla tavalla ansiokas kuin perslihaksilla vaivalla väännetty tuotos.

Toivottavasti itse idea on edes puoliksi yhtä hieno lukijalle. Nähdäkseni se seuraa aikaansa mutta jatkokehittää muodikkaita teorioita niin taloustieteen kuin taidekuratoinnin kuin musiikinkin alalta. Ja en myöskään tiedä että kukaan olisi sanonut ihan tämänlaista missään. (Tosin tämä on aina mahdollista. Pohjateoriat ovat varsin vakiintuneita joten joku on varmasti kehitellyt jotain tämänsuuntaista.)

Tämän blogauksen sisältö on niitä harvoja asioita jotka ovat tuoneet elämääni puhdasta valehtelematonta iloa ja riemua. Se ei pitänyt sisällään juurikaan perspiraatiota, vaan puhdasta inspiraatiota, jonka tausta jäi yllättäväksi ja mystiseksi tavalla joka tuo mieleen lähinnä vertauskuvia taiteilijoiden muusista. (Toivottavasti se ei ole aivan kaamea epäonnistuminen. Se on intoillessa aina mahdollista.)

Mutta alkuegoilusta siihen joka lässäyttää mahdollisesti odotuksenne.

Markkinavoimista ja talousteoriasta puhuttaessa jokainen on kuullut kysynnän ja tarjonnan laista. Se on hyvin pätevä sääntö. Mutta on asioita joissa se ei toimi kovinkaan hyvin. Tai oikeastaan voidaan sanoa että se toimii hyvin, mutta hyvin epäintuitiivisilla tavoilla.

Jos esimerkiksi mietimme miksi "Mona Lisa" on arvokas, voidaan huomata miten vaikeasta asiasta on kysymys. Pelkkä ikä ei ratkaise. Sillä historiallisista esineistä oppii lähinnä sen, että niiden hintaluokka vaihtelee aivan älyttömästi. Ikä ei usein kerro edes tuotteen suuruusluokkaa, sitä kuinka monta nollaa shekkiin on raapustettava. "Mona Lisa" on myös tauluna kaunis, mutta ei maailman kaunein. Sen arvo ei ole esteettisyydestä tai edes siitä miten vaikeaa se on ollut maalata aikanaa. "Tieteen Kuvalehti historia" piti vähän aikaa sitten jutun jossa korostettiin miten medianäkyvyys joka liittyi teoksen varkauteen nosti sen arvon pilviin. Näkyvyys toi mukanaan myös mukaelmat.

Ja tästä päästään taulujen hintojen ihmeelliseen maailmaan. Karkeasti ottaen "Mona Lisa" on rahallisesti arvokas koska se on kuuluisa. Ja jossain määrin kuuluisuus leviää sen ikonisuuden kautta. Ja ikonisuus näkyy siinä miten paljon sitä kopioidaan. Jokainen T -paita jossa on "Mona Lisa" on eräänlainen mainos joka mainostaa Louvressa olevaa "Mona Lisaa" ja lisää sen arvoa. Tai vähintäänkin muistuttaa siitä ja ylläpitää sen arvoa. Molemmissa tapauksissa Louvre hyötyy taloudellisesti. Kopioiden määrä vähentää tietysti itse toisintojen arvoa. Niistä tulee kitchiä. Mutta originellin arvo kasvaa. Ja tämä huomioidaan kuratoidessa ja ennen kaikkea silloin kun määritetään taideteoksen arvoa.

Vastaavaa on nähty myös muissa asioissa. Juttelin esimerkiksi aikanani miekkailunopettajani Guy Windsorin kanssa siitä miksi kannattaa tai ei kannata investoida aitoon historialliseen miekkailumanuaaliin. Itse olen sen verran "jalat maassa" oleva tyyppi että ajattelen että saman tiedon saa paperbackina alle kympillä. Mutta tosiasiassa tämä ei ole kirjan ainut arvo. Se on vain sen sisältämän tiedon käyttöarvo.

Tosiasiassa historiallisten esineiden arvo tuppaa nousemaan, joten siitä tulee järkevä investointi. Toisaalta näiden teosten tekijänoikeudet ovat vanhentuneet joten niiden omistaja saa tehdä käännöksiä ja ottaa kuvia omiin aihetta käsitteleviin kirjoihin. Ja jokainen myyty teos joka käsittelee tätä kirjaa nostaa kyseisen kirjan jälleenmyyntiarvoa. Sillä nyt useampi tuntee sen. Eli tässä käy täsmälleen sama kuin "Mona Lisan" arvonkorotuksen kanssa.

Tämä vielä toimii kysynnän ja tarjonnan säännöillä. Mainonta tuo kysyntää ja autenttisten tuotteiden vähyys tekee tarjonnasta niukkaa. Molemmat kasvattavat hintaa. On toki jossain määrin epäintuitiivista ajatella että Mona Lisa -julisteet olisivat kopioita teoksesta jotka kasvattaisivat sen alkuperäisen arvoa. Sillä usein huomio on vain niissä julisteissa. Tarjonta vähentää näiden julisteiden arvoa. Mutta alkuperäisteos onkin tässä se johon huomio on syytä kiinnittää.

Ja tästä päästään itse aiheeseen musiikkiin.

Olen ylhäällä puhunut kaikesta muusta paitsi musiikista. Kuitenkin otsikkoni on musiikkiaiheesta. Tässä ideana on se, että samat asiat toimivat musiikissa. Niistä astioista on vain helpompi rakentaa ymmärrettävät esimerkit muista aiheista. (Tai ne toimivat ideallisina aasinsiltoina joita pitkin aasi ylittää ajatustenvirran Heurekaan.)

Nykyisen musiikin kohdalla "musiikkibisnes on murroksessa", joka on kaunis tapa ilmaista käsitettä "vaikeuksissa". Syynä on se, että se on menestynyt myymällä levyjä. Ajatus levynmyynnistä ei ole typerä. Sillä kuten Nassim Taleb on huomauttanut, palkka voidaan sitoa kahdella eri tavalla työhön. Ja muusikkokin tekee työtä.

Ensimmäinen tapa mitata työtä perustuu siihen että ihminen rakentaa jotain tai tekee tietyn tuntimäärän työtä. Tämä johtaa siihen että joko suutari tekee tietyn määrän kenkiä - joka ahkerallakin suutarilla on hyvin rajallinen - tai sitten ollaan kuin trubaduureja joka saa palkkaa siitä että soittaa. Tuntipalkollinen voi ahkeruudellaan lisätä ansioitaan, mutta tämä on lineaarista.

Levymyynnin ideana on kuitenkin se, että kun työ on ensin tehty, loppu on kopioimista. Trubaduurin ansio ei olekaan enää siinä montako tuntia hän soittaa vaan montako levyä hän myy. Tässä ansiotaso ei ole sidoksissa töihin ja sen myyntijakaumat muuntuvat eksponenttilakien maailmaan. Pareton periaatteen mukaan prosentuaalisesti pieni määrä muusikoista saa enemmistön kaikille muusikoille suollettavasta rahasta. Tämän ideana on se, että kopioita on halpaa tehdä.

Piratismi taas on iskenyt suoraan tähän. Koska mitä enemmän levyä voi vain ladata internetistä, sitä vähemmän halua on maksaa tuotteesta. Aikaisemmin levy-yhtiöillä ei ollut vaikeuksia, koska laitteisto joilla kopioita voitiin tehdä oli harvinaista. Näin tarjontaa rajoittamalla tuotteen hinta saatiin pidettyä sopivana. Ja nyt tätä rajoitetta ei ole. Kopiointi on käytännössä ilmaista, tai ainakin hyvin edullista. Ja kopiointilaitteistoja on vain aivan kaikilla.

Kysynnän ja tarjonnan lain mukaan levyjen arvo pamahtaa nopeasti pohjaan. Ja tämä on se perimmäinen syy miksi muusikot ja levy-yhtiöt ovat syystäkin huolissaan musiikkibisneksen tulevaisuudesta. Kun levyjen arvo romahtaa, on mahdollista että levyn tuotantohinta on suurempi kuin se mistä ihmiset ovat valmiita maksamaan. Tulotasot eivät enää nousekaan samalla eksponenttimäärällä. Riskit musiikin tekemiseen ovat laskeneet.

Ja asiaa voidaan vielä pahentaa. Jos mietitään mikä CD -levyllä oleva musiikkikappale on, niin se on ohje jolla tuotetaan tietyllä laitteistolla. Jos mietitään missä itse kappale on, voidaan huomata että se on esimerkiksi koneen kovalevyllä josta se änkee vaikka kuulokkeisiin. Ja sama on monessa muussakin paikassa. Ja vaikka tuorein aikaleima onkin levy-yhtiön tietokoneella, tämäkin on itse asiassa samanlainen ohje valmiiseen musiikkikappaleeseen. Bittijonot ovat itse asiassa ohjeita itse teoksen valmistamiseen. Karkeassa mielessä yksikään näistä ei ole autenttinen teos. (Tai jos on niin hyvin erilaisella tavalla kuin monen muun asian kanssa.)

Joka on talouden kannalta ongelma. Sillä ilmainen piraattikappale ei kasvata originaalin arvoa jos musiikkikappaleella ei ole originaalia. "Mona Lisan" tapauksessa originaalin arvo kasvoi ja yksittäisten kopioiden laski. Ja CD -levyillä olevien musiikkikappaleiden kohdalla on vain kopioita joita soitetaan ja näin rakennetaan teos ajallisesti väliaikaisesti ilman värähtelyihin. Originaalia ei ole joten piratismi tuhoaa kaupallista arvoa kopio kopiolta.

Tämä asia on otettu vakavasti taidepuolella, kuratoinnissa. Bill Thompson on kuvannut modernin tekniikan avulla luotavia teoksia käyttäen esimerkkinä digitaalisia kirjoja. Kirja-ala on murroksessa, ja samoista syistä kuin musiikkibisneskin. "The process of ‘reading’ an ebook is the process of copying its bits from storage, interpreting them, and displaying them, and every time you create a perfect digital simulacrum of something that has no original." Nykyaikaa vaivaakin siis originaaliuden puute, yllättävilläkin tavoilla.

Tämä näyttää syvältä ongelmalta. Kunnes tajuaa että tosiasiassa muusikoilla on jotain originaalia. Nimittäin jos katsotaan konserttimyyntiä, niin jos jonkun muusikon kappaleita piratoidaan sikana, niin heidän konsertteihinsa tulee enemmän kävijöitä. Tätä kautta voidaan nostaa sekä lipun hintaa että siirtyä isommille areenoille. Ja lopputuloksena syntyy jälleen tilanne jossa työn tekomäärä ei ole aivan suoraan sidottuna työstä saatavaan palkkioon. Sillä tässä kulttuurissa piratoitu kappale on mainos joka nostaa kysyntää ja vaikuttaa sekä konsertissa kävijöiden määrään tavalla joka noudattaa hyvinkin pareton periaatetta. Ja myös lippujen hinnan suuruusluokka muuttuu prosessissa helposti matkalla. Näin ollen musiikkikappaleilla on originaali. Ja tässä mielessä se saattaa muuttua jopa joksikin joka muistuttaa sellaisia taloudellisia menestystarinoita kuin jalkapallo tai jääkiekko.

Musiikki onkin tässä paremmassa roolissa kuin vaikkapa elokuvat tai youtube -videot. Koska bändi voi tehdä konsertin jossa soittaa levyiltä tuttuja kappaleita (alueella jossa fanit osaavat sanat ulkoa vaikka ainuttakaan levyä ei välttämättä ole alueella myyty), ei elokuvanäyttelijä voi toistaa lavasteita ja vuorosanoja peräkkäin samalla tavalla. -Tai voi, mutta tätä kutsutaankin teatteriksi. Joka muuten on jo menestystarina. Elokuvien tekeminen teatterimainoksiksi ei kuitenkaan toimi, koska niitä yhdistää lähinnä näyttelijöiden työpanoksen käyttäminen. Musiikkialalla tämä toki johtaa pieniin muutoksiin. Kun nykyään moni muusikko ei korosta esiintymistä vaan kertoo että hän pääasiassa haluaa tehdä musiikkia, niin tulevaisuudessa voi olla niin että esiintyminen ja performanssi on se mitä kannattaa enemmän haluta tehdä. Levyt. Ne ovat vain promootiota ja mainosmateriaalia, hienosti editoituja näytteitä siitä mitä voidaan keikalla kuulla elävänä ja rosoisena massojen huutaessa ja laulaessa ympärillä. (Unohtamatta asiaankuuluvaa olutta.)

Paluu trubaduuriaikaan olisi paluu musiikinteon juurille...

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän mijaakko kuva
mikael jaakkola

Spotify-striimaukset alkavat olla niin suurissa lukemissa myös, että saa nähdä kuinka niiden kanssa käy. Artisti ei voine liikaa tienata niinkään, Spotify ei ehkä kestä sitä.

Esiintymishaluisia artisteja putkahtaa nuorisosta ennennäkemättömin määrin ja esiintyjä-laulunikkariparien määrä tullee lisääntymään.

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset