Naamapalmusunnuntai (ar. de dictis cuiusdam stulti)

Kuin maamme saaneet

  • On maamme köyhä, siksi jää,
jos kultaa kaivannet ; 
Sen vieras kyllä hylkäjää...
    On maamme köyhä, siksi jää, jos kultaa kaivannet ; Sen vieras kyllä hylkäjää...

Kun Suomalainen herää itsenäisyyspäivänä, hän muistaa kunnioittaa maataan. Joka tarkoittaa sitä että hänen suupielensä taipuvat alaspäin. Itsenäisyyspäivän ohjelmaan kuuluu hautausmaalla vierailu ja presidentinlinnan vakavamielinen kättelyjono johon vain osa osallistuu ja muut katsovat tätä televisiosta. Itsenäisyyspäivänä muistetaan kuolleita ja talvisotaa. Kyynel silmissä muistellaan sotasankareita. Siinä ei kannata hirveästi hymyillä koska se, että iloitsisi talvisodasta vaatisi hirmu kyseenalaisen mielen. (Sellaisen kuin sillä Teidän naapurillanne on. Tiedätte kyllä ketä tarkoitan.)

Itsenäisyyspäivänä ei sen sijaan tanssita ripaskaa. Se kun olisi venäläistä ja siksi kiellettyä vaikka voissa paistais. Ei myöskään napsita pieniä herkullisia katkarapuja shampanjan kanssa ja kilistellä että skål, koska se olisi liian pakkoruotsia. On toki monia muitakin asioita joten itsenäisyyspäivää ei vietetä. Emme ole brittiläisiä ja italialaisiksi emme halua tulla. Siksi meillä ei ole imperialistisia muistoja verestäviä ilotulituksia eikä naamiaissodomiakarnevaaleja. Sen sijaan suomalainen muistaa kammata lasten päät, jakaus keskelle otsaa. Ja sitten ollaan allapäin. Sillä vain tällä voimme arvostaa maamme perimmäisluonnetta.

Joku voisi sanoa että Suomi on niin nuori maa että kaikki perinteet ovat lyhyitä. Että joskus joku on päättänyt että tätä suupielet alastaipunutta rituaalia on tehty kaksi kertaa joten se on nyt rituaali. Ja sitten sitä on tehty aina. Että voisimme tehdä maastamme iloisen. Juhlia itsenäisyyttä sillä että on riemukasta että meillä on oma maa joka on itsenäinen ja kohtuullisen demokraattinen, mitä nyt joskus kiusaa "tasa-arvoinen avioliittolaki". Tai vaihtoehtoisesti "suvivirsi" jos se tasa-arvoinen avioliittolaki ei kiusaa. Mutta niin paljon on hyvää että luulisi suupielien voittavan gravitaation mahdin. Jos oikein yrittäisi. Edes hetkseksi.

Ja perää tässä olisikin. Maassamme tapahtuvista kenkkuuksista huolimatta voisimme otaa asiat ilon kautta. Ilolla voisimme ottaa sen, että emme talvisodan torjuntavoitoksi kaikesta huolimatta muuttuneen häviön vuoksi emme ole Venäjän alaisia ja Putinin ohjauksessa. Voisimme iloita siitä että olemme välttyneet myös monille vielä pelottavammasta vaihtoehdosta. Siitä jossa kuuluisimme Suomi-Ruotsin myyttiseen valtioon, puhuttaisiin pakkoruotsia ja jossa olisi paljon enemmän optimismia ja sukkahousuja. Ja kevätjuhlissa lauletun "Den blomstertid nu kommer" ja yllin kyllin tasa-arvoisen avioliittolain teemaisia stereotypioita. Ei olisi vaikeaa uskoa että kun suomalainen herravihassaan miettii maansa itsenäisen suomettunutta suhdetta Ruotsiin ja Venäjään, hän varmasti iloitsisi. Iloitsisi siitä, että paljolta selvittiin, ainakin miltei. Joskus. Voi voi.

Mutta tässä ei ole ymmärretty kulttuuria, kunnioitettavaa maatamme eikä sen perinteitä. Perinteen lujinta ydintä jota hakiessa on syytä unohtaa Sisu, Sauna ja Sibelius. Yhdessä "Nokian" ja "Angry Birdsin" kanssa. Suomi on maa jossa ilmasto on osa ihmistä. Maamme on nuiva, ja maamme perussuomalaiset ovat vain hieman nuivempia kuin toiset. Olemme tottuneet kylmään maahamme jossa on talvi pitkään ja jossa sataa luntakin muutamana päivänä, kun taas loppuajan sataa loskaa. Ilmasto on totuttanut monta asiaa osaksi kansanluonnettamme. Tämä kansanluonne ei remua kuin espanjalainen! (Se remuaa korkeintaan kuin irlantilainen, riittävässä humalassa.)

"Maamme" -laulu kuvastaa kansanluonteemme, sen joka on rotumme kansallinen ellei peräti geneettinen piirre. Suomalainen kärsii. Kuten laulu sanoo 5. säkeistössä  "Tään kansan taistelut ken voi ne kertoella, ken? Kun sota laaksoissamme soi, ja halla näläntuskan toi, ken mittasi sen hurmehen ja kärsimykset sen?" Mutta tämä kärsimys on tehtävä hyvin tietyllä tavalla. Ja kun tämän tiedostaa voikin ymmärtää miten Suomalainen ylipäätään nauttii itsenäisyyspäivästä. Jopa yllättävän paljon. Suomalainen ei missään tapauksessa halua kärsiä tavalla joka voidaan ratkaista. Sen sijaan hänen täytyy kokea voimatonta kärsimystä, sellaista jota hyvä optimistinen asioidenratkoja ei tule pilaamaan ratkaisuillaan. Tai kuten 9. säkeistö kertoo "Jos loistoon meitä saatettais vaikk' kultapilvihin, mis itkien ei huoattais, vaan tärkein riemun sielu sais, ois tähän köyhään kotihin halumme kuitenkin." Taivaan ilot ovat siksi huonoja verrattuna harmaaseen kylmään loskaan. Sillä Taivas tarjoaa ratkaisuja ja paratiisin ilot ovat itse ratkaisu, on aina suomalaiselle miellyttävämpää päästä ilmanalaan josta valittaa toisille suomalaisille. Näin sitä voi hetken olla yhtä toisen kanssa ilman että on kateellinen tai ylpeä. Tästä syntyy toimiva arki. Suomalainen elämäntapa. (Elämäntapa jonka kunniaksi kuuluu se, että sitä ei ole levitetty yhtä paljon kuin brittiläistä kolonialismia tai amerikkalaisia hampurilaisia. Tosin tässä elämäntavassa kaikki on evankelis-luterilaista uskoa myöten pääosin maahanmuuttanutta tuontitavaraa, joten oletuksena on että muut ovat hoitaneet tämän suomalaisen elämäntavan levittämispuolen..)

Mutta kuitenkin tärkeää on että kateutta ja ylpeyttä ei unohdeta vaan niitä täytyy juhlahetkinä tarjota yhteisvoimin. Sillä arki tarvitsee tasapainokseen irtautumista. Siksi, kun valtaosa suomalaisista kademielin katsoo kuinka Presidentin luokse on masentavaan kättelyjonoon kutsuttu joku puolituttu yhdessä kansakunnan kulttuuripiirien, julkisuuden henkilöiden ja urheilijoiden kanssa hän on todella äärimmäisen suomalainen. Sillä hän voi vain voimattomana katsoa televisiota sen puolitutun kunnian hetkellä. Kuitenkin samanaikaisesti suomalainen voi lohduttautua itseään sillä että kuitenkin se puolituttu myös nolaa itsensä. Sillä katsokaa nyt sen pukua! Kaikesta näkee että pyrkyryydellä, uraputkikiidolla, taiteilijanhulluudella ja rahalla ei selvästi saa tyylitajua! Silloin suomalaisen suu saattaa kääntyä hymyyn. Miltei. Sillä tällä hetkellä hän lähestyy täydellistä suomalaista onnellisuutta ja juhlamieltä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Tämän blogin suosituimmat